Valmennuskeskuksemme sijaitsee Janakkalan Uhkoilassa, oikeastaan siis Tervakoskella. Talliin kuuluu tällä hetkellä 38 karsinapaikkaa useassa eri yksikössä, joista ensimmäiset on rakennettu 1988 ja viimeisin valmistui 2011.
Hevosten käytössä on 8 nurmilaidunta, 6 hiekkatarhaa sekä erillinen toipilastarha. Liikkuttamista varten löytyvät katettu kävelykone, erillinen juoksutusaitaus, ulkokenttä mitoiltaan n. 35 m x 70 m sekä ratsastushalli, jonka mitat ovat 22 m x 40 m. Alueen pinta-ala on yhteensä n. 11 ha. Maastoilumahdollisuudet ovat jokseenkin niukat, mutta eivät täysin olemattomat, ja mielestämme ne riittävät hyvin kilpailevien hevosten mielen virkistämiseksi ja vaihteluksi muun liikunnan ohessa.
Aluetta kehitetään jatkuvasti. Loppusyksystä 2014 uusittiin ulkokentän pintamateriaalit ja sadetusjärjestelmä modernisoitiin. Samalla rakennettiin juoksutusta varten oma aitaus sadetuslaitteineen. Seuraavaksi suunnitteilla on mm. ratsastushallin pidentäminen runsaalla kymmenellä metrillä. Myös niin kutsutun maneesitallin jatkokehittämisestä on tehty suunnitelmia.
Henkilöstö majoittuu alueella kätevästi yhteisellä keittiöllä ja hulppean kokoisella oleskelualueella varustettuun soluasuntolaan. Aika ajoin voimme majoittaa tänne myös valmentautuvia oppilaita esimerkiksi pitkäksi viikonlopuksi tai jopa pidemmäksi aikaa. Huoneita asuntolassa on yhteensä 6 kpl.
Kuljetuskalustonsa asiakkaamme jättävät kätevästi asvalttipäällysteiselle pysäköintialueelle, jonne on helppoa ja turvallista ajaa, purkaa ja lastata niin hevoset kuin tavaratkin.
Turvallisuusasiat on kirjattu tallin turvallisuusasiakirjaan ja pelastussuunnitelmaan, jonka päivitetty kopio on aina nähtävillä tallissa. Kaikessa ratsastuksessa alueella on voimassa kypäräpakko.