GP2: Korpikylässä seitsemän läpi

449A0526LähiTapiola Grand Prix-sarjan toinen osakilpailu käytiin tänään 150+150 cm:n radalla Korpikylässä. Lauantain karsintaan osallistui 35 ratsukkoa, mutta GP:n lähtölistalle niistä päätyi vain 15. Kahden kierroksen jälkeen tuloksen sai enää 7 ratsukkoa.

Sarjakilpailu oli nyt ensimmäistä kertaa ”korotetulla” kierroksella, kenties tämä näkyi tulostasossa.

Ainoan tuplanollan esitti upeasti taistellut Leopoldo (Ludwig von Bayern x Lordanos) ratsastajana Susanna Granroth. Toiseen sijaan oikeutti vuorostaan Sanna Backlundin ja Elanon 4+0-suoritus, ajalla joka olisi riittänyt ykköstilaankin mikäli Leopoldolle olisi pudotus sattunut tulemaan.

Päivän kolmonen oli John Antell – Osaka Hästak, hänkin tuloksella 4+0 vp. mutta hieman hitaammalla toisen kierroksen ajalla.

Hattel Ridersin kannalta päivä oli mitä parhain, sillä vielä neljäskin sija tuli seuralle, tällä kertaa oli vuorossa Roosa Rajamäki – Scapa D’Arsain.

Päivän viitonen oli omakasvatti Nepton (i. Nekton) ja Ville Kulkas tuloksella 5+8 vp. Ville ratsasti itse aikanaan Neptonin emällä Aarabellellä (i. Erball xx) kotimaisella päätasolla ja on tuonut hevosen itse ylös GP-tasolle vähitellen.

Pääluokan tulokset löydät tästä.

SRL:n artikkeli LähiTapiola Grand Prixin toisesta osakilpailusta on luettavissa tästä.

449A0639GP-sarja jatkuu seuraavan kerran Ypäjällä kesäkuussa 7.-9.6. Neljäs osakilpailu käydään heinäkuun alkupuolella Savonlinnassa ja sieltä sarja jatkaa suoraan Saloon.

Finaali ratsastetaan Helsingissä vasta elokuun loppupuolella.

Tilanne kahden osakilpailun jälkeen:

  1. Sanna Backlund – Elano 31 pistettä
  2. Susanna Granroth – Leopoldo 28 pistettä
  3. Janna Jensen – Bleu Lady 26 pistettä
  4. Susanna Granroth – Baccara 23 pistettä
  5. Emma Tallberg – Arven 20 pistettä

Artikkelikuvat: Heidi Lammi Photography

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *